Norpe tähtää merkittäväksi eurooppalaiseksi toimijaksi
Norpe kasvaa kovaa vauhtia. Laajentuminen kansainvälisille markkinoille etenee erityisen vahvasti Saksassa ja Venäjällä. Molemmissa maissa Norpella on omaa myynti- ja huoltohenkilökuntaa, laaja asennus- ja jälkimyyntipartneriverkosto sekä pitkäaikaisia asiakkaita. Nyt tavoitteena on laajentaa partneriverkostoa entisestään, saada lisää suuria asiakkuuksia ja vahvistaa läsnäoloa näissä maissa.
Kansainvälisen liiketoiminnan johtaja Mika Aaltonen kertoo tarkemmin Venäjän toimintojen laajentumisesta:
- Olemme avanneet Moskovaan toimiston kesäkuun alussa ja alkaneet kehittää liiketoimintaamme Venäjällä paikallisen tiimin voimin. Idässä on mahtava kasvupotentiaali. Verrattuna viime vuoteen on liiketoimintamme kasvanut 50 % tänä vuonna ensimmäisen kuuden kuukauden aikana.
Liiketoiminta on kasvussa myös Saksassa. Paikallisen tiimin ja asiakkuuksien myötä Norpen Saksan toiminnot vahvistuvat entisestään. Työtä tehdään merkittävien supermarketasiakkaiden kanssa yhteistyön käynnistämiseksi. Kaikki toiminta tähtää skenaarioon, jossa vuonna 2012 Saksan markkinalta tulee merkittävää liikevaihtoa. Tähän päästään toimimalla isojen asiakkaiden kanssa tiiviissä ja joustavassa yhteistyössä sekä rakentamalla tarjontaa, jossa yhdistyvät Norpen perinteiset vahvuudet: korkea laatu, ympäristöystävällisyys ja kustannustehokkuus.
Aaltosen mukaan molemmille markkinoille mennään samoilla periaatteilla.
- Tiiviin asiakasyhteistyön rakentaminen on pääteema markkinasta riippumatta. Norpe panostaa paikalliseen läsnäoloon, tiiviiseen asiakastyöskentelyyn sekä tuotetarjonnan muokkaamiseen markkinan tarpeita vastaavaksi. Lisäksi vahvistamme paikallista kumppaniverkostoa. Saksan ja Venäjän toimintojen sujuvuudesta hyötyvät myös nykyiset asiakkaamme, joilla on liiketoimintaa ko. maissa.
Norpen toiminta on aiemmin keskittynyt pääpiirteissään Pohjois-Euroopan maihin. Nyt liiketoiminta laajennetaan maihin, joissa on suurta potentiaalia mutta myös erittäin kova kilpailu. Aaltonen vertaakin osuvasti pelin siirtyvän paikallistasolta kansainvälisille kentille, jossa kohdataan uudenlainen, entistä kovempi kilpailutilanne. Jotta myös suurempien maiden markkinoilla saavutetaan samanlaista menestystä kuin pienemmissä Pohjois-Euroopan maissa, tulee kilpailukyvyn kohota uudelle tasolle. Norpella on tähän tarvittavaa osaamista ja asennetta. Tulevaisuus näyttää, mihin se johtaakaan!


